Seuraavassa yhteenvedossa on esitetty Kymijoen lohen ja sen ympärille muodostuneen lohenkalastuksen tila sekä niissä tapahtuneet muutoksen viimeisen 30-40 vuoden ajanjaksolla. Aikajanat osoittavat selkeästi kalakannassa ja kalastuksessa tapahtuneen kielteisen kehityksen. Vain luonnonkalakantojen lievä kehittyminen on ainoa positiivista kehitystä kuvaava aikajana.

Kymijoen kalatalousmaksuta

Vesien likaajat ja patoajat maksavat korvausta vuosittain kalataloudelle aiheutetusta haitasta kalatalousmaksujen muodossa. Kalatalousmaksut perustuvat arvioituun haittaan. Patojen osalta kalatalousmaksu on pysynyt koko ajan samalla tasolla, mutta veden puhdistumisen myötä likaajien kalatalousmaksuja on pienennetty vastaamaan nykyistä haittatasoa. Tällä hetkellä on voimassa sopimus, jonka perusteella likaajien kalatalousmaksun määrä laskee vuosittain 10 %. Sopimus on voimassa vuoden 2024 loppuun, jonka jälkeen aluehallintovirasto päättää tulevien vuosien maksutasosta. Tosiasiallisesti kalatalousmaksut eivät putoa aivan näin paljon, sillä vuosittainen indeksikorotus tasaa maksualenemaa jonkin verran.

Kalatalousmaksut ovat valtion yleishyödyllisten istutusten ohella toinen merkittävä kalaistutusten rahoituskeino. Käytettävissä olevien varojen vähetessä niillä on ollut merkitystä istutettavien kalanpoikasten määrään. Taulukossa oranssilla on tulevien vuosien rahamäärä, joka on tarkoitus ohjata lohen poikasistutuksiin. Tämän lisäksi niillä tehdään pienemmässä määrin myös taimenen, vaellussiian ja pyyntikokoisen kirjolohen istutuksia. Osa rahoista käytetään myös kalatutkimuksen, kunnostustoimien yms. rahoittamiseen.

Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskus

Lohi-istutukset

Kymijoen lohi-istutukset aloitettiin 70-luvun lopulla Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimesta. Alkuvaiheessa istutukset tehtiin merialueelle 2-vuotiailla vaelluspoikasilla. 90-luvulla 2- vuotiaiden vaelluspoikasten rinnalla alettiin käyttämään myös lämpökasvatettuja 1- vuotiaita vaelluspoikasia. Istutusten pääpaino siirtyi samaan aikaan merestä jokeen, jonka tavoitteena oli saada paremmin jokeen leimautuneita kaloja.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana istutusmäärät ovat laskeneet merkittävästi. Istutusmäärien pienenemisen taustalla on istutusten heikko tulos sekä valtion istutuksiin ohjaamien varojen väheneminen. Lämpökasvatettujen 1-vuotiaiden vaelluspoikasten käytöstä luovuttiin kokonaan vuonna 2010. Viime vuosina osa istutusvaroista on suunnattu 1-vuotiaisiin jokipoikasiin, joiden avulla pyritään kehittämään joen luonnonpoikastuotantoa. Näiden kalojen rasvaeviä ei leikata, joten ne on vapautettava jokialueella, mikäli niitä saadaan saaliiksi.

Tulevina vuosina Kymijoen vaelluspoikasistutukset tulevat pienenemään. Istutuspanostus tulee painottumaan yksivuotiaisiin jokipoikasiin, jolla pyritään lisäämään poikasten leimautumista jokeen.

Lähde: ELY-keskus, istutusrekisteri

Lohi-istutusten kannattavuus

Parhaimmillaan 90-luvun alussa yksittäinen istutuserä saattoi tuottaa saalista lähes 1400 kiloa tuhatta istukasta kohden ja vuositasollakin istutukset tuottivat keskimäärin lähes 700 kiloa/1000 istukasta. Lohi-istutusten kannattavuudessa tapahtui dramaattinen käänne huonompaan 90-luvun puolesta välistä lähtien. Istutusten tulokset alkoivat heiketä ja 2000-luvulle tultaessa ne saavuttivat aallon pohjan. Huonoimmillaan istukaserät eivät ole tuottaneet saalista lainkaan ja keskimäärinkin tulokset ovat olleet muutamia kymmeniä kiloja/1000 istukasta.

Arvioitaessa istutusten kannattavuutta käytetään vertailuarvona joko istutuskustannuksia tai yhteenlaskettuja istutus- ja pyyntikustannuksia. Jos tuloksia vertaillaan pelkkiin istutuskustannuksiin, niin jokaisen istukaserän pitäisi tuottaa keskimäärin noin 300 kiloa saalista, jotta se saavuttaisi nollatuloksen. Mutta jos arvioinnissa otetaan huomioon myös kalan pyydystämisestä aiheutuvat kustannukset, niin tulos pitäisi olla noin 900 kiloa.

Istutuskustannuksiin verratessa istutukset eivät ole olleet kannattavia enää 20 vuoteen ja jos otetaan huomioon myös pyyntikustannukset, niin istutukset eivät ole olleet kannattavia koskaan. Joitain yksittäisiä istutuseriä on 90-luvun alussa ollut, jotka ovat täyttäneet kannattavan istutuksen kriteerit.

Istutusten kannattavuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös muita arvoja, joita saadaan mm. kalastusmatkailusta saatavien hyötyjen muodossa. Nämä ovat kumminkin vaikeasti arvotettavia asioita, eikä niistä pysty antamaan mitään selkeätä lukuarvoa. Joka tapauksessa istutusten tuotot ovat laskeneet jo niin alhaiselle tasolle, että sillä on jo huomattavia negatiivisia vaikutuksia myös kalastusmatkailun tulokertymään.

Lohi-istutusten jatkoa olisi syytä tarkastella istutustulosten valossa kriittisesti. Istutuskustannusten ohjaaminen luontaisen lisääntymisen parantamiseen olisi jo melko lyhyelläkin tähtäimellä kalakantaa kohentava toimenpide.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Jokeen nousevien kalojen määrä

Kymijoen vesi ja ympäristö on suorittanut Korkeakoskenhaarassa jokeen nousevien lohien seurantaa vuodesta 2018 lähtien. Vuosittaisissa nousijamäärissä on huomattavia eroja, jotka johtuvat istukkaiden ja luonnossa syntyneiden vaelluspoikasten määristä, merialueen pyyntikuolevuudesta (ammattikalastus ja pedot) ja jokihaarojen välisistä virtaussuhteista. Paras nousijamäärä havaittiin vuonna 2020 jolloin Korkeakoskenhaaraan nousi yli 4000 lohta ja taimenta. Tämä oli odotettua, sillä tuon vuoden nousijoissa valtaosaa edusti ennätyksellisen vahva luonnossa syntyneiden poikasikäluokka (2017) jonka pääosa nousi nyt kudulle. Lisäksi joukossa oli vuoden 2018 istukkaita, joka oli pitkästä aikaa vähän parempi poikasikäluokka.

Taimenet aloittavat kutunousunsa jo kesäkuun alussa ja sitä jatkuu melko tasaisesti pitkin kautta. Lohella kutunousu alkaa yleensä Juhannuksen tienoilla ja kiivaimmillaan se on heinäkuun loppupuolella ja elokuussa. 80 % nousukaloista on noussut jokeen syyskuun puoliväliin mennessä. Kalakannan kannalta ensiarvoisen tärkeätä on suojella alkukaudesta jokeen nousevia suuria yksilöitä sekä naaraskaloja koko kutunousun ajan.

Toimenpiteitä lohen nousun turvaamiseksi pitää painottaa Korkeakoskenhaaran edustalla 15.6. – 15.9. väliselle ajan jaksolle ja Langinkoskenhaaran edustalla jopa lokakuun puolelle asti.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö ry

Kudulle nousevien kalojen jokihaarahakuisuus

Tällä hetkellä lohikannan tilan parantamiseksi olisi suotuisampaa saada kaloja nousemaan Langinkoskenhaaraan, sillä siellä on merkittäviä poikastuotantomahdollisuuksia sekä ainakin ajoittain toimiva nousuyhteys patojen yläpuolisille koskialueille. Sen sijaan Korkeakoskenhaarassa ei ole käytännössä lainkaan lisääntymis- ja poikastuotantoalueita, jonka lisäksi voimalaitoksen kalaporras ei toimi halutunlaisesti. Lisäksi voimalan alla on voimakasta vapaa-ajan kalastusta. Se mihin jokihaaraan kalat lopulta nousevat, vaikuttaa selkeästi se mikä on kulloinkin Pernoonhaaraan ohjautuvan veden määrä.

Kesäaikaisilla (1.6. – 31.8) matalilla alle 80 m3/s virtaamilla Langinkoskenhaaraan virtaava veden määrä on suurempi ja ohjaa kaloja nousemaan sinne. Virtaamien kasvaessa Korkeakoskenhaara alkaa miellyttämään lohia suuremman virtaaman takia. Tilanne heikkenee Langinkoskenhaarassa aina siihen saakka, jolloin saavutetaan Korkeakosken rakenteellinen virtaama 95 m3/s. Pernoonhaaran virtaama on tuolloin 135 m3/s (heinä-elokuu) tai 115 m3/s (syys-lokakuu). Virtaaman kasvaessa tästä tilanne paranee pikkuhiljaa ja virtaaman ylittäessä 190 m3/s alkaa tilanne nousijoiden osalta olemaan tasapainossa. Isoilla virtauksilla, yli 150 m3/s, myös Koivukosken padon kalatiet alkavat toimivat hyvin ja siten mahdollistavat kalojen nousun yläpuolen kutualueille.

Lohen nousun ja lisääntymisen kannalta parhaat Pernoonhaaran virtaamat ovat 50-80 m3/s ja yli 190 m3/s.

Molemmissa jokihaaroissa on ollut kaikuluotausta viime vuosina, jolla on laskettu jokeen nousevien kalojen määrä. Haastavien olosuhteiden takia täysin tarkkaa tietoa ei ole, mutta suuntaa antavia nousukala-arvioita on saatu tehtyä.

Alla olevassa taulukossa punaisella alueella on ne virtaamat, jolloin Korkeakoskelle ohjautuu enemmän vettä. Vihreillä alueilla taas päinvastoin. Mitä kauempana vihreällä ollaan, sitä parempi tilanne on lohen kannalta ja päinvastoin mitä keskemmällä punaista virtaama on, niin sitä huonompi tilanne.

Kuvassa on vuoden 2020 seurantojen perusteella havaitut jokeen nousevat kalat ja toteutuneet virtaamat. Koko lohen kutunousun ajan jokihaarojen virtaussuhteet ovat olleet lohelle negatiiviset, jonka seurauksena Korkeakoskenhaaraan on noussut lähes kolme kertaa enemmän lohia ja taimenia kuin mitä Langinkoskenhaaraan.

Nykyisen kaltainen Pernoohaaran säännöstely, on tällä hetkellä kaikkein merkittävin lohikannan kehittymistä rajoittava tekijä.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö ry

Miten kalat jakautuvat eri koskialueille

Jotta poikastuotantoalueet ovat täysimääräisessä tuotantokäytössä tarvitaan hehtaarille 70 lohiemoa. Kymijoella on noin 100 hehtaaria poikastuotantoaluetta, josta 20 hehtaaria on patojen alapuolisella alueella ja loput 80 hehtaaria nousuesteiden yläpuolella. 100 %:n poikastuotannon saavuttamiseen tarvitaan siten noin 7 000 emokalaa. Yhden emokalan aiheuttama poikaslisäys on suurimmillaan silloin, kun emoja nousee jokeen vähän. Mitä enemmän emoja on, sitä pienempi poikasmäärän lisäys saadaan yhdellä emokalalla. Luonnonlohijoissa, emokalatavoitteena pidetään 80 % maksimista, jolla saavutetaan jo melko maksimaalinen poikastuotanto. Kymijoen tilanteessa tämä tarkoittaisi, että jokeen tarvitaan 5 400 emokalaa. Tähän lukuun tulee lisätä vielä Korkeakoskenhaaraan nousevat ja jäävät kalat, joiden ei ole todettu juurikaan tuottavan poikasia kutu- ja poikastuotantoalojen vähäisyyden takia.

Vuonna 2020 lohilaskuri oli käytössä molemmissa jokihaaroissa, jolloin saatiin ensimmäistä kertaa tietoa jokeen nousevien kalojen kokonaismääristä. Nyt pystyttiin paremmin arvioimaan myös miten eri tekijät vaikuttavat nousevan kalan määrään. Tuloksien mukaan jokeen nousi noin 5600 lohta ja taimenta, joista Korkeakoskenhaaraan hakeutui noin 70 % kaikista kaloista. Mikäli tämä kalamäärä pystyttäisiin jakamaan tasaisesti olemassa oleville poikastuotantoalueille, saataisiin sillä aikaan jo lähes maksimaalinen poikastuotanto. Valitettavasti kuitenkin valtaosa tuosta kalamäärästä hakeutuu Korkeakoskenhaaraan, jossa lisääntymisedellytykset ovat minimaaliset.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö ry

Kalateiden läpi uineet lohet

Kymijoen alimmissa padoissa on kolme kalatietä, joita pitkin kaloilla on mahdollisuus nousta patojen yläpuolisille alueille. Kaksi näistä sijaitsee Langinkoskenhaarassa Koivukoskella ja yksi Korkeakoskenhaarassa saman nimisellä koskella.

Kalateiden toimintaa on seurattu vuodesta 2012 lähtien, jolloin portaisiin asetettiin Vaki laskurit ja myöhemmin myös videokamerat. Tuloksien perusteella lohet ovat löytäneet vaihtelevasti kalatiet. Toimivuuteen vaikuttaa oleellisesti jokihaarojen vesimäärät. Korkealla vedellä Koivukosken kalatiet toimivat hyvin, mutta alivirtaamakausina padon puolelta tuleva houkutusvirtaama ei mahdollista lohien nousua. Sen sijaan Korkeakosken kalatie näyttäisi toimivan pienillä virtaamilla paremmin. Etenkin lohi hyötyy pienemmistä virtaamista, jolloin kalatie suhteellinen houkutusvirtaus on merkittävä koko jokihaaran virtaamiin verrattaessa. Taimen sen sijaan löytää portaaseen kaikilla virtaamilla. Jopa 50 % jokihaaraan nousevista taimenista löytää portaan. Lohilla sama luku v.2018 oli 6 %, 2019 se oli 9 % ja 2020 vain 1 %.

Kalateiden kautta on seurantajaksolla noussut parhaimmillaan 800 lohta ja huonoimmillaan vain 66 kalaa. Poikastuotannon maksimoimiseksi patojen yläpuolelle pitäisi saada 4320 lohiemoa. Tämän lisäksi kalateiden kautta pitäisi mennä suurin piirtein sama määrä niin koiras kuin naaraslohiakin. Vuonna 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan koiraskaloja on ollut aineistossa 65 % ja naaraskaloja 35 %. Suhteen pysyessä samana tulisi yläpuolen koskialueille saada jopa arvioitua suurempi määrä emokalaoja.

Patojen yläpuolista kalojen määrää kannattaisi kasvattaa ylisiirtämällä Korkeakoskenhaarasta vapakalastuksessa saatuja ja vapautettavia kaloja patojen yläpuolelle. Näin saataisiin siirrettyä jopa satoja emokaloja alueelle, jossa on lisääntymisedellytyksiä.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö ry, Luonnonvarakeskus

Miten Koivukosken kalatiet toimivat

Viimeiset vuosikymmenet on puhuttu kuinka huonosti Koivukosken kalatiet toimivat. Näin varmaankin on tietyissä olosuhteissa, mutta kun kalatien läpi uineet kalat ja alapuolisen jokialueen vapakalastussaalis laitetaan vierekkäin, niin huomataan että kalateiden läpi on uinut keskimäärin viisinkertaisesti enemmän kaloja kuin mitä vapakalastussaaliiksi on saatu. Tämä kertoo aivan toisenlaisesta tuloksesta. Kalaportaat ilmeisesti toimivat oikeanlaisissa olosuhteissa varsin hyvin. Lisäämällä padon kautta tulevaa houkutusvirtaamaa saadaan kalatiet toimimaan hyvin koko lohen nousukauden ajan. Koivukosken voimalaitoksella ei ole lupaehdoissa varsinaista määräystä juoksuttaa ylimääräistä vettä patojen kautta, vaan kalatiehen on johdettava riittävä vesimäärä. Mitä riittävällä vesimäärällä tarkoitetaan pitää ratkaista joko sopimusteitse tai oikeusteitse voimayhtiön ja kalatalousviranomaisten kesken.

Koska kalansaaliin ja kalaportaiden läpi uineiden kalojen määrän keskinäisessä suhteessa ei ole juurikaan vuosittaisia vaihteluja, niin virtausolosuhteet eivät ole ainoa selittävä tekijä vaan myös jokihaaraan nousseiden emokalojen vähäisyys vaikuttaa kalaportaiden toimintaa. Niinä vuosina, kun säännöstelypadon kautta on tapahtunut runsaita ohijuoksutuksia, kalaa on noussut patojen yli suhteellisen paljonkin, kuten vuonna 2017. Vaikka näistä vuosista ei ole nousukalojen suhteen tarkkaa tietoa, antavat vapakalastajien saaliit osviittaa, että nousukaloja olisi ollut vähemmän kuin viime vuosina (2019 ja 2020). Tämä tarkoittaisi, että merkittävä osuus Koivukoskenhaaraan nousseista kaloista olisi päätynyt kalateihin.

Kymijoen vesi ja ympäristö on seurannut jokeen nousevien kalojen määrää ja verrannut niitä kalaportaiden läpi uineisiin kaloihin ja ovat päätyneet samaan johtopäätökseen: Jokeen nousevien kalojen vähäinen määrä on merkittävin Koivukosken kalaportaiden toimivuuteen vaikuttava tekijä.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö ry, www.lohikeskuskotka.fi, Kymi Fishing Shop oy

Pulssituskokeilu Koivukoskella 2019

Vuonna 2019 järjestettiin kokeilu, jonka tarkoituksena oli selvittää, pystytäänkö juoksuttamalla vettä eri mittaisilla pulsseilla lisäämään kalaportaiden läpi uineiden lohikalojen määrää. Pulssituksiin käytetty vesimäärä saatiin pitämällä voimalaitoksen kalaporras suljettuna koko kauden 2019. Säästynyt vesi ohjattiin erimittaisina pulsseina säännöstelypadon kautta syys-lokakuussa. Pulsseja suoritettiin yhteensä 15 kpl.

Pulssituskokeilulla saatiin kalaportaiden kautta nousemaan 437 kpl lohia ja 48 taimenta. Pulssituksien ulkopuolella kalaportaita käytti koko nousukauden 2019 aikana vain 18 lohta ja 12 taimenta. Pulssituksella saatiin kaloja nousemaan padon yli kustannustehokkaasti. Pulssituskokeilun tulokset osoittivat selkeästi sen, että pelkkä kalatien virtaama ei riitä houkuttelemaan kaloja säännöstelypadon kalatiehen, sillä vieressä virtaavan Koivukosken voimalaitoksen houkutusvirtaama on liian voimakas suhteessa luonnonuomasta tulevaan virtaamaan.

Kokeilu tehtiin syys-lokakuussa 2019, joka osoittautui hyvistä tuloksista huolimatta liian myöhäiseksi ajankohdaksi. Korkeakosken kalaporrasdatan ja Didson kaikuluotausdatan perusteella lohen nousu oli kiivaimmillaan heinäkuun lopulla ja elokuussa. Lohen nousu loppui syyskuun alkupuolella, jolloin vasta Koivukosken pulssitukset aloitettiin. Jatkossa pulssituksia olisi syytä tehdä koko nousukauden ajalla.

Kalaportaan kautta uineiden kalojen sukupuolijakauma on vuoden 2019 seurannan perusteella oli, että 58 % lohista ja 41 % taimenista oli koiraita.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö ry

Miten Korkeakosken kalatie toimii

Korkeakosken kalatie toimii vaihtelevasti. Taimenten kohdalla toiminta on erinomaista, mutta lohet löytävät portaan huonommin.

Kymijoen vesi ja ympäristön tekemän Korkeakoskenhaaran kaikuluotaintutkimuksen mukaan jokihaaraan nousseista lohista vain 1-9 % löysi kalatien ja nousi sitä pitkin ylävirtaan. Tätä voidaan pitää varsin heikkona tuloksena, sillä kalatien rakennusvaiheen tavoitteena oli saada 90 % kaloista käyttämään sitä. Näin jälkikäteen ajatellen nousukala-arvio oli liian kunniahimoinen. Syitä miksi lohet eivät käytä kalatietä on useita. Tärkein lienee kalatien suuaukon sijainti ja sitä kautta tuleva houkutusvirtaaman vähäisyys. Lohi on kalalaji, joka on selkeästi virtahakuinen ja siten hakeutuu päävirtaan, joka tulee tässä tapauksessa voimalaitosten turbiineista. Lohet eivät helposti lähde etsimään vaihtoehtoisia reittejä, jos päävirrasta sitä ei löydy. Taimen sen sijaan on huomattavasti sopeutuvaisempi ja osaa etsiä pienempiäkin nousumahdollisuuksia. Tämän takia noin 50 % kaikista jokihaaraan nousseista taimenista käytti kalatietä.

Iso vaikutus kalateiden käyttöasteeseen on myös alapuolisella kalastuksella. Heti kalatien alapuolella on Korkeakosken heittolaituri, jossa harrastetaan melko voimallista vapakalastusta. Vertailemalla kalateiden kautta uineiden kalojen määrää kalastuslaiturin saaliiseen, huomataan että lohen osalta kalansaalis on monin kertainen kalatien nousijoiden määrään verrattuna. Taimenella suhde näyttäisi olevan päinvastainen. Lohet eivät löydä kalatiehen niin nopeasti kuin taimen ja joutuu olemaan pidempään kalastuksen vaikutuspiirissä, joka useassa tapauksessa johtaa lohen osalta ei toivottuun lopputulokseen. Taimen, joka löytää sujuvammin portaaseen ei altistu kalastuspaineelle niin pitkäksi aikaan kuin lohi.

Kalateiden toimivuuden parantamiseksi kalatiestä tulevaa houkutusvirtaamaa tulisi pystyä lisäämään/parantamaan, jotta varsinkin lohien nousuedellytykset paranisivat. Toinen vähintäänkin yhtä tärkeä asia on sopeuttaa alapuolista vapakalastusta siten, että lohilla olisi enemmän aikaa hakeutua kalatiehen ilman vaaraa joutua saaliiksi.

Mikäli Koivukoskella aloitetaan pulssitus ja vesi ohjataan Korkeakoskelta, toimii pulssitus kalojen kannalta molemmissa haaroissa samanaikaisesti, mutta päinvastaisesti. Koivukosken padon kautta tehtävä lisäjuoksutus lisää luonnonuoman houkuttelevuutta ja ohjaa kaloja padon alle ja kalatien kautta ylävirtaan. Samanaikaisesti Korkeakoskella voimalan läpi menevä virtaus pienenisi, jolloin kalatien suhteellinen houkutusvirtaus kasvaisi ja kaloilla olisi paremmat mahdollisuudet löytää kalatiehen. Samalla nousisi myös kalatiehen ohjautuvan veden määrä. Kymijoen vesi ja ympäristö on mitannut Korkeakosken kalatiehen ohjautuvan veden määrää ja huomanneet jokihaaran kokonaisvirtaaman vaikuttavan siihen. Lähellä rakennevirtaamaa 80 – 95 m3/s olevilla virtaamilla kalatiehen ohjautuu vettä noin 0,4 m3/s, kun taas pienillä virtaamilla, 60 m3/s tai alle, kalatien virtaama kasvaa 0,6 m3/s:iin.

Mikäli Pulssituksiin päädytään, niin pulssitukset kannattaisi toteuttaa maanantaisin, jolloin Korkeakosken kalastuslaiturilla on kalastuskielto. Pulssitus tulee ajoittaa päivän valoisaan aikaan, jonka on todettu olevan kalojen nousun kannalta otollisinta aikaa. Pimeässä vain hyvin harvat kalat nousevat kalatiehen.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö ry, www.lohikeskuskotka.fi

Kalateiden toimivuuden vaikutus patojen yläpuoliseen luonnonpoikastuotantoon

Kymijoella on sähkökalastettu koealoja luonnonpoikastuotannon toteamiseksi jo pitkään. RKTL (nykyisin LUKE) aloitti koekalastukset 1985 jolloin löydettiin myös ensimmäiset luonnossa syntyneet lohen poikaset. Seurantaa on tehty tämän jälkeen vuosittain. Koekalastuksia varten on Kymijoelta määritetty 10 kpl vakituisia koealoja. Näiden lisäksi on tarvittaessa koekalastettu myös muita kohteita esim. koskikunnostustoimenpiteiden toteamiseksi. Koealoista 5 kpl sijoittuu Koivukosken voimalaitoksen alapuolelle ja loput 5 kpl voimalaitoksen yläpuolelle.

Suurimmat poikastiheydet on saatu vuonna 2015, jolloin keskimääräinen 0+ poikastiheys patojen alapuolisella jokialueella oli 113 poikasta aarilla. Tämä 0+ poikasvuosiluokka tuotti vuonna 2017 mereen vaeltavia lohen vaelluspoikasia 78 000 kpl. Yhden hehtaarin poikastuotanto on siis parhaillaan ollut 1442 vaelluspoikasta.

Keskimääräiset 0+ ikäisten poikasten tiheydet ovat olleet patojen alapuolisella jokialueella 34 yksilöä aarilla ja vastaavasti patojen yläpuolella 6,3 yksilöä aarilla. Alaosalla on siis keskimäärin 5,4 kertaiset poikastiheydet kuin mitä yläosilla on. Miksi sitten patojen yläpuolella on pienemmät tiheydet? Tärkein yksittäinen syy on jokeen nousevien emokalojen vähäinen määrä. Toinen lähes yhtä merkittävä tekijä on Koivukosken ja Korkeakosken patorakenteet, jotka rajoittavat kalojen nousua yläpuolen kutualueille. Kolmas, mutta selkeästi jo pienempi syy on kutupaikkojen etäisyys merestä. Mitä kauempana kohde sijaitsee sitä harvempi emokala sinne löytää. Tutkimuksin on osoitettu, että lohi pyrkii lisääntymään samoilla alueilla, jossa on syntynytkin. Mitä enemmän kaloja saadaan lisääntymään yläjuoksulla, sitä useampi palaa sinne myös kudulle. Tätä prosessia pystytään edistämään istuttamalla lohen jokipoikasia jokialueen yläosalle ja leimauttamalla niitä ko. koskeen. Myös ylisiirtotoiminnalla on mahdollisuus lisätä ylimpien koskien poikastuotantoa. Tässä tapauksessa kalat tulisi pyytää Korkeakoskenhaarasta, jossa emokalaoja on runsaasti, mutta luonnonlisääntymisen edellytykset ovat heikot.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Lohen luonnonpoikastuotanto

Poikastuotannossa on esiintynyt suuria vuosittaisia vaihteluita. Luonnonpoikasten määrä korreloi melko selkeästi joesta saadun jokisaaliin kanssa. Tämä kertonee sen, että luonnonpoikastuotannon määrä on sitä suurempi mitä enemmän emokaloja on päässyt jokeen.

Parhaimmat poikasmäärät on havaittu runsasvetisten vuosien jälkeen. Joen voimakkaat virtaukset ovat haitanneet jokisuualueiden verkkopyyntiä, jolloin useampi emokala on päässyt nousemaan jokeen. Tämän lisäksi pitkälle merelle ulottuva joen houkutusvirtaus on saanut kalat nousemaan jokeen suoraviivaisemmin, jolloin kalat ovat olleet vähemmän aikaan alueella, jossa on kiinteitä pyydyksiä.

Luonnonpoikastuotanto on kehittynyt positiivisesti viimeisen 20 vuoden aikana. Paras vaelluspoikastuotanto on saavutettu vuonna 2017 jolloin mereen vaelsi Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 78 000 luonnossa syntynyttä lohen vaelluspoikasta.

Kymijoen poikastuotantopotentiaalia on arvioitu useaan otteeseen. Icesin raportin mukaan Kymijoen poikastuotantopotentiaali on noin 100 000 poikasta, jota voidaan pitää melko luotettavana arviona peilaten juurikin vuoden 2017 tulokseen. Suurempiinkin poikastuotantoihin on mahdollista päästä, mutta se edellyttää panostuksia kalakulun esteettömyyteen ja poikasaluekunnostuksiin. Kunnostuksilla arvioidaan päästävän noin 150 000 vaelluspoikasen tuotantoon. Korkeampiakin tuotantoarvioita on esitetty, mutta nykyinen tieto joen rakenteesta ja käytettävissä olevien koskialueiden määrästä ei tue korkeampia tuottoarvioita.

Lähde: Luonnonvarakeskus, ICES, Kari Taimisto

Lohen poikastuotantopotentiaaliLuonnonkalojen osuus saaliissa

Luonnontuotannosta peräisin olevien emokalojen osuus on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Luonnonkalojen osuutta on pystytty vuoden 2013 jälkeen arvioimaan luotettavasti, kun istutuksissa alettiin leikkaamaan lohenpoikasilta rasvaevät. Näin niiden erottaminen luonnonkaloista helpottui merkittävästi. Samaan aikaan saalisseurannassa alettiin tilastoimaan myös rasvaevällisten kalojen osuutta. Vuoden 2013 tilastossa esiintyy vielä jonkin verran viljelytaustaisia kaloja, joilla on rasvaevä tallella. Vuodesta 2014 lähtien on jokeen noussut pelkästään sellaisia ikäluokkia, joiden kaikki viljelytaustaiset kalat ovat rasvaeväleikattuja. Vuodesta 2014 lähtien luonnonkudusta peräisin olevien emolohien osuus on kasvanut vuosittain. Taimenilla vastaavanlaista kehitystä ei ole havaittavissa.

Luonnonlisääntymisestä peräisin olevien emojen runsastuminen on ollut osaltaan vaikuttamassa myös joen poikastuotannon positiiviseen kehittymiseen. Tutkimuksin on osoitettu, että jo yhden laitossukupolven jälkeen istutuspoikasten lisääntymispotentiaalista on menetetty merkittävä osa. Täten siis luonnonkalat tuottavat selkeästi parempia ja selviytymiskykyisempiä poikasia kuin mitä istukkaat ovat.

Lähde: www.lohikeskuskotka.fi

Istukkaat vs. luonnonkalat

Lohi viettää Kymijoessa keskimäärin kaksi vuotta, jonka jälkeen vaelluspoikanen vaeltaa mereen. Merellä lohi syönnöstää 1-3 vuotta, jonka jälkeen se palaa jokeen kudulle. Viereisessä esimerkissä on laskettu vuoden 2015 mereen vaeltaneiden poikasten prosentuaalista osuutta jokisaaliissa seuraavan kolmen vuoden aikana. Arvot on saatu lajittelemalla jokialueen saaliskalat pituuden mukaan kolmeen luokkaan (1 merivuosi < 70 cm, 2 merivuotta = 70-95 cm, ja 3 merivuotta on > 95 cm). Tuloksien perusteella valtaosa (84%) lohista nousee kahden merivuoden jälkeen. Yhden ja kolmen merivuoden kaloja esiintyi saalissa alle 10 %. Toki vuosittaisia vaihteluita saattaa esiintyä.

Vertaamalla poikastietoja tulevien vuosien jokisaaliiseen, pystytään arvioimaan istukaspoikasen ja luonnonkalan selviytymistä emokalakokoon ja saaliiksi päätymiseen. Tuloksien perusteella luonnonkalat tuottavat jokisaalista keskimäärin 300 % enemmän kuin vastaava määrä istukaspoikasia. Tarkastelujaksolla suhde oli parhaimmillaan luonnonkalan eduksi 580 % ja huonoimmillaankin 180 %.

Lähde: ELY-keskus Istutusrekisteri, Luonnonvarakeskus, www.lohikeskuskotka.fi

Miksi luonnonkalaan kannattaisi panostaa?

Seuraavassa kaaviossa on esitetty yksinkertaistettu laskelma luonnonkalan ja istukkaan kyvystä tuottaa uusia jälkeläisiä. Vertailujoukoksi on valittu 1000 poikasta. Merisaalis ja jokeen kudulle saapuvien kalojen määrät on saatu laskettua aiemmista istutusten tuloksellisuutta ja jokeen palaavien luonnonkalojen määrästä. Arvioitaessa sitä miten istukkaat ja luonnonkalat onnistuvat lemmenleikeissään, hyödynnettiin Tenojoella ja Irlannin Burrishool joella tehtyjä tutkimuksia, jonka mukaan paikalliset kalat saavat yli kolminkertaisen määrän jälkeläisiä vs. naapurijoen kantaa olevat eksykit tai istukastaustaiset emokalat.

Edellä mainitut asiat huomioiden päästiin lopputulokseen, jossa luonnonkalat tuottivat keskimäärin noin kymmenkertaisen määrän poikasia istukastaustaisiin emokaloihin verrattuna. Kaiken tämän lisäksi luonnonkalat lisääntyvät ilmaiseksi.

Tuloksia tarkastellessa huomataan, että nykyisen kaltaisella kudulle selviämisprosentilla kalakanta ei pääse kasvamaan. Jokeen tarvitaan entistä suurempi määrä emokaloja, jotta kalakanta vahvistuisi. Tämä edellyttäisi merialueen kalastuksen uudelleen arviointia ja kalastuksen kohdentamista pelkästään istukastaustaisiin lohiin. Tämä voitaisiin toteuttaa rauhoittamalla rasvaevällinen luonnonkala merialueen pyynniltä samaan tapaan kuin rasvaevällinen meritaimen on jo rauhoitettu. Jokialueella rasvaevälliset lohet ovat olleet rauhoitettuja jo useamman vuoden.

Lähde: Helsingin Yliopisto, Turun Yliopisto, Luonnonvarakeskus, University College Corki, Queen's University Belfast, University of Edinburgh

Ammattikalastuksen lohisaaliit

Lohi-istutusten myötä virisi myös ammattikalastus huomattavasti. Parantuneet saaliit sekä 80-luvun korkea saaliskalan kilohinta synnytti seudulle paljon uusia kalastajia. 90-luvulle tultaessa kalastus saavuttu huippupisteensä. Kalaa saatiin parhaimpana vuonna (1991) lähes 400 tonnia (70 000 kpl) joista Kymijoen lohen osuus oli noin reilut 50 %. Entisen Kymen läänin vesialueella oli pyynnissä parhaillaan lähes 150 lohirysää, jonka lisäksi lohta pyydettiin merkittäviä määriä lohisiimalla ja kotitarvekalastajien toimesta verkkopyydyksin.

Istutusten saalistuotossa alkoi esiintyä huolestuttavia merkkejä jo 1994 vuodesta alkaen. Varsinainen romahdus tapahtui vuosituhannen vaiheessa, jonka jälkeen suunta on ollut koko ajan laskeva. Tutkimusmenetelmin ei ole pystytty varmuudella osoittamaan mikä huonontuneiden istutustulosten taustalla. Eri intressitahojen puolelta on esitetty monenlaisia teorioita merimetsoista, hylkeistä, istukasperimästä, poikasten ravinnonhaun ongelmista, joki-istutuksista yms. Varmaankin kaikilla näillä on jokin vaikutus, mutta koska poikasten huono eloonjääminen on globaali ilmiö, on tärkein vaikuttava syy vielä hämärän peitossa.

Huonontuneet lohisaaliit ovat vähentäneet loheen kohdistuvaa ammattipyyntiä. Vuonna 2018 Kymijoen vaikutusalueelle on myönnetty lohirysälupia noin 40 kpl, jonka lisäksi pyynnissä on lukuisia suomukalojen pyyntiin tarkoitettuja rysiä, joilla saadaan myös lohia. Tarkkaa lukua ei tiedetä sillä kaikilla yksityisille vesille myönnetyistä rysäluvista ei ole tietoa.

Kuvaavaa lohikannan tilanteelle on Suomenlahden lohikiintiö, jota ei ole kertaakaan saatu pyydettyä täyteen viimeisen 10 vuoden ajalle. Viime vuosina kiintiö on ollut noin 10 000 kalaa, joista on saatu pyydettyä noin 50 – 60 %. Merialueen pyynti ei ole vähentynyt samassa suhteessa kuin saalis on vähentynyt. Nykyisellä pyyntiponnistuksella kiintiö saataisiin pyydettyä täyteen, mikäli meressä olisi lohia pyydettäväksi asti.

Suomenlahden saaliskiintiötä tulisi varovaisuusperiaatteen takia laskea reilusti.

Lähde: Luonnonvarakeskus saalisrekisteri, www.SAKL.fi

Jokisaalis

Järjestetty jokikalastus alkoi 1989 Siikakoskella, jonka jälkeen kalastuskohteita on perustettu useita lisää. Saalistilastoja on saatavilla Langinkoskenhaarasta vuodesta 1992 lähtien ja Korkeakoskelta 1994 lähtien.

Jokisaaliin kehittyminen noudattelee samaa kaavaa kuin ammattikalastuksen saaliskehitys, sillä erotuksella, että jokialueen käyrät kulkevat 5-10 vuotta myöhempään. Siinä vaiheessa, kun merikalastuksella alkoi menemään huonommin ja rysiä jätettiin maihin, niin vähäisemmästä lohien kokonaismäärästä pääsi jokeen aiempaa enemmän lohia. Tämä ylläpiti kalastusta kohtuullisella tasolla vuosien 2006-2007 tasolle saakka. Tämän jälkeen myös jokisaaliit vähenivät oleellisesti aina vuoteen 2015 saakka. Tämän jälkeen on saaliskehityksessä nähtävissä pienoista kehittymistä, joka on yhteydessä aiempien vuosien parantuneeseen luonnonpoikastuotantoon ja sitä kautta luonnonkalojen esiintymiseen jokisaaliissa.

Kymijoen paras lohivuosi koettiin vuonna 2002, jolloin joesta pyydettiin lohta yli 15 000 kiloa. Suuren saaliin taustalla oli lämmin ja tuuleton kesä, joka sai lohen painumaan pohjaan ja odottamaan parempia olosuhteita. Huonojen saalistuloksien takia valtaosa lohirysistä oli otettu pois pyynnistä siinä vaiheessa, kun säätilassa tapahtui muutos ja lohi aktivoitui uudestaan. Jokeen nousi syyskuussa ennätysmäärä kaloja, joista valtaosa meni suuremman virtaaman muodossa Korkeakoskelle.

Lähde: www.lohikeskuskotka.fi, Kymi Fishing shop oy

Vapakalastusrasitus

Vuosien 2018 – 2020 luotausaineistojen perusteella tiedetään kuinka paljon lohia ja taimenia on jokeen noussut. Lisäksi tiedetään jokikalastussaalis, jolloin pystytään arvioimaan vapakalastusrasitus. Korkeakoskenhaarassa vapakalastussaalis on ollut keskimäärin 25 % jokihaaraan nousevasta kalamäärästä. Nousukalat pakkautuvat hyvin pienelle alueelle Korkeakosken padon alle, josta niitä on suhteellisen helppo saada saaliiksi. Todennäköinen saalis ohjaa paikalle myös runsaasti kalastajia, jolloin myös kalastuspaine kasvaa suureksi. Vaikka 25 % kaloista jää saaliiksi, niin sillä ei kuitenkaan ole juuri mitään vaikutusta kalakannan tilaan. Kalastussäännöin on varmistettu, että suurin osa jokeen nousevista kaloista vapautetaan pyynnin jälkeen. Lisäksi myös kalastajien asenteet vapauttamista kohtaan on selkeästi parantunut, ja Korkeakoskella, missä kaloja pyydetään eniten, vapautuprosentti on yli 80 %.

Langinkoskenhaarassa lohista jää vapakalastajien pyydyksiin noin 7 %, joista noin 95 % saa vapautensa takaisin.

Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö, www.lohikeskuskotka.fi

Lohisaaliit kalastajaryhmittäin

Lohisaalis on koko seurantahistoria ajan jakautunut melko epätasaisesti. Vähimmillään jokisaalis on ollut alle prosentin kokonaissaaliista ja parhaimmillaan noin 40 %.

Erityisesti sosiaalisen media kautta tuleva yhteiskunnallinen paine vaatii lohisaaliin uusjakoa. Alun perin istutukset ovat tarkoitettu ammattikalastajille aiheutuneiden haittojen kompensoimiseksi, mutta nyt kun luonnossa syntyneet poikaset näyttelevät merkittävää osaa lohikannan kokonaiskoosta, on julkinen paine alkanut vaatimaan luonnonkalojen pääsyn turvaamista jokeen. Nousukalojen määrän kasvaessa myös kalastusmatkailutulo kasvaisi vapakalastajien saalisosuuden kasvaessa, lohen saalisosuudet jakautuisivat tasapuolisemmin vapakalastajien ja ammattikalastajien välillä sekä luonnonlisääntyminen parantuisi.

Taulukkoa tarkasteltaessa on syytä huomioida, että viimeisen 10 vuoden aikana on jokialueen vapakalastajien huoli kalakannoista lisääntynyt. Tämä näkyy haluna vapauttaa saaliskalat, jotta ne pääsisivät lisääntymään. Siikakoskenhaaran kalastusalueilla vapautusprosentti on reilusti yli 90 (vuonna 2019 kaikki kalat vapautettiin) ja Korkeakosken puolellakin jopa 80 %. Tätä taustaa vasten vapakalastuksen saalisosuus on vielä taulukossa esitettyä pienempi.

Ideaalitilanteessa luonnonkalat säästyisivät merialueen pyynniltä kokonaan, kun saman aikaisesti kaikki istutusperäiset kalat tulisi hyödynnettyä ammattikalastuksen saaliina. Tämä edellyttäisi pyyntikäytäntöjen ja kalastuspolitiikan uudelleenarviointia.

Lähde: Luonnonvarakeskus, www.lohikeskuskotka.fi

Jokialueen kalastuslupien myynti

Kalastuslupien myynti alkoi vuonna 1989. Kalastuslupien myynti kasvoi vuosi vuodelta uusien kalastusalueiden ja joen tunnettavuuden kasvun myötä. Luvanmyynnin huippu koettiin vuonna 1998 jolloin joelle myytiin yli 14 000 kalastuslupaa. Koska melko iso osa luvista oli vuosilupia, arvioitiin tuolloin, että joella kalastettiin parhaimpina vuosina jopa 30 500 kalastusvuorokautta (Laamanen 1999). Luku oli varsin huomattava varsinkin, kun tuolloin kalastajista 94 % tuli Kotkan-Haminan talousalueen ulkopuolelta.

Vaikka lohimäärät laskivat tämän jälkeen koko ajan, pysyi luvanmyynti melko korkealla tasolla vuoteen 2012 saakka, jonka jälkeen lupamyynnissä on tapahtunut merkittävä pieneneminen. Vuoden 2017 ja 2018 osalta tarkat luvanmyyntimäärät eivät ole tiedossa, mutta ne ovat jotakuinkin samaa tasoa vuoden 2016 kanssa.

Vuonna 2004 on julkaistu tutkimus vapakalastuksen arvosta (Kalatieto J.Rinne). Tutkimuksessa haastateltiin vuoden 2002 ja 2003 luvan lunastaneita ja kartoitettiin heidän rahankäyttöään koskien Kymijoen kalastusta. Tuon tutkimuksen mukaan keskimääräinen kalastaja käytti vuodessa Kymijoelle suuntautuvaan kalastukseen keskimäärin 1100 €. Kun aiemmin oli selvitetty (Laamanen 1999) että Kymijoella kävi noin 2310 kalastajaa, niin laskutoimituksella saadaan Kymijoen kalastusmatkailulliseksi arvoksi noin 2,5 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen rahan käyttöä ei ole uudestaan tutkittu, mutta oletettavasti se on pienentynyt samassa suhteessa luvanmyynnin ja kalastusaktiivisuuden vähentyessä.

Lähde: Cursor Oy, Kotkan kaupunki, Korkeakoskenalusen kalastusyhtymä, Keski-Kymen erityiskalastusalue, Metsähallitus, Mika Laamanen, Kalatieto J.Rinne